Juhani Aho kirjoitti lastuja. Minä ajattelin yrittää lumihiutaleita. Sitä miten talvikokemukset kirjallistuvat pieniksi tarinoiksi. Nämä ovat talventuntoja kansatieteilijän näppäimistöltä.

Otsikkokuva on arkinen ja arki on kansatieteen tutkimuskenttä. Tämän ikkunan takana raottelin lastenhuoneen verhoja kymmeniä vuosia takaperin - josko maa olisi jo valkoinen.

maanantai 11. marraskuuta 2019

NOVEMBER (SOS)

How is Your Soul

in a...
           Dampness of a Morning
           Darkness of a Day
           Nothingness of Life

November
            sleepwalking... ...---... ...---...

...on air       
           frost feel in a breath
           whiff of a snow
           popping bursting Crystals

White Veils are Falling!
            White Veils are Falling!

All Clear,
            All Well

momentarily
           moment
           rarely
           relief


           ...---... ...---... ...---... (radiotr. arch. 14.11.19 07:42:11 Grw.t.-2/FI) It seems like a cosmological hole. Darkness, some grayish whirls. Humidity over 100. A wall of rain really, hmph (short laugh); a super november ...we are drifting ...it generates some kind of psycho physical gravity (07:42:37) ...---... ...---...

--------------------------------------------------------
IPCC report published september 2019 focused on so-called cryosphere. Climate warming is highest at cold areas of the globe. Appearance of frost, snow and ice is decreasing. November in Finnish is marraskuu (marras = latin mors, in english close to mortify, mortal).

perjantai 8. helmikuuta 2019

LUMINARIAS DE LA VIDA* 

prologi 
Elin lapsuuteni suuren epookin jälkikimmellyksessä. Pystyn yhä laskemaan nimeltä 26 pihoillamme elänyttä nuorta ja lasta. Emme enää kuuluneet ns. suuriin ikäluokkiin, mutta leikkikulttuuri viipyi heidän jäljiltään aallon harjalla. Me, lapsilauma, yhteistoiminnallinen ryhmäolio. Tamppaustelineellä. Hiekkiksellä. Kertsissä. Keinuilla. Lenkkisaunassa. Neppisskaboissa, pihalätkässä, persiksessä, kirkkiksessä, sadettimen sateenkaarissa. 

Märkä piha, mustaa safiiria, tuimina aamuina hopeaa

          Ulko-oven pehmeä slks. Silloin siihen havahtuu, lähestyvä talvi tuntuu sisäänhengityksessä. Ruohikko on kohmeessa, sanani on krohea. Liitsaantuvien mustuvien lehtien kosteus kiteytyy reunoilla glitteriksi. 

Hiljainen lumi tulee, se huokuu kosteaa usvaa

          Lumipallo näyttää rullatulta patjalta. Se painaa, sitä halaa syliin, kampeaa polvien varaan. Ukon ympärille jää vihreitä rantuja. Märät lapaset, lumikokkareiset, ammeen pohjalla. Pehmeä olo.

Vallit kasvavat vuoristoiksi, puohde pakkautuu lumiparketiksi 

          Mailojen kapoisiksi kuluneet lavat välähtelevät kirurgisina instrumentteina. Mihailov, Harlaamov, Petrov hyökkäävät ikuisesti. Sileäpohjaiset töppöset luiskahtavat vaistotorjuntoihin. 

Oravan radan alle putoaa valolumihuntu, hyväilee lämmön läikky

          Jääpolanteisen kraatterin pohjalla näkyy suuaukot kolmeen hämärään kammioon. Isä laskee minut kraatterin pohjalle. Mummi on laittanut mehua ja viipaleet pitkoa. Isän kanssa kielletyn lumilinnan autiudessa.

Viimeinen kouraisu, vimmainen takatalvi kinostaa kulmien taa

          Vihreät, mustat, punaiset kierrekorkit uida pupeltavat sulamispuroissa. Talven viimeinen leikki. Betonikourujen vieret tallaantuvat mutapoluiksi. Puro purkautuu nurmimättäälle, elegantteja loppuliukuja.

Huhtikuussa katupöly, ruskeita jääkansia riks räks

epilogi
Kuulin viime viikolla että luminaria on espanjaksi kynttilälyhty. Lumi ja valo rinnastuvat mielessäni, lapsuusmuistot ovat nyt kuin tuikkuja (luminarias de la vida). Mutta elänkö leikin kultakauden ohella myös toisen epookin reunaa? Kuluva talvi saattaa olla kaunein koskaan kokemani, ylitsevuotava, pittoreski. Koitan tallentaa sen sisimpääni. Lumen on kuitenkin ennustettu ehtyvän. Siis muistoksiko vain, jälkimmellystä. Ei, se ei käy!

--------------------------------------------
*Luminaari on vetämänä opetushankeen nimi. Luminaarissa puntaroimme lumitalvea kahdesta näkökulmasta, toisessa vaakakupissa sen ilot ja kauneus, toisessa ilmastonmuutos ja kestävä kehitys. 

tiistai 9. lokakuuta 2018

SNOWMAN & THE COCK


:^)


Lumiukko
Lumikko
umikko
     me -ukko
     I -ukko
ukko, Kukko
Kuluttajakukko
 
     tunkiolla

lämpenee,

...mr president
... ...lämmmpenee
++++ukko
++++kko

+(

:^)


Snowman
+nowman
+no+man
    
The Man, The Cock
Consumption Cock


     On The Dung Heap Top

getting warm,
…mr president
… … it’s getting warmmmrr

++o’+man
++++man
++++ma+

+(


dung heap = compost heap 

torstai 12. lokakuuta 2017










PERHOSVAIKUTUS (butterfly effect)


Muistatko lumihiutaleen?
     kämmenselässä
     takin hihalla
sen tuuli vei, se suli pois

...hetki, fakta, aika, muisto, unohdus...

Tutkimuskokemus, ethnographic poetry
     runon muisti
     runon kaiku
etnologinen perhosen siivenisku

-------------------------------------
Ethnographic poetry on osa liikehdintää, jossa etsitään vaihtoehtoisia tapoja kommunikoida etnologista tietoa. Runo Perhosvaikutus on tehty Seurasaarisäätiön Emil ja Lempi Hietasen rahaston 25-vuotisjuhlaseminaariin 12.10.2017.

torstai 26. tammikuuta 2017


TAIVAAN MANNAA

Minulle lumi on ihanin luonnon ihme. Se kohottaa mielen; iloiset talvileikit ja hiljainen helmiäiskauneus. Tänä talvena lumi ja pakkanen ovat kuitenkin antaneet odottaa itseään ja se mitä sanomalehdissä kirjoitetaan hämmentää. Huolestuttaahan se, ilmasto, sanoo naapurin tyttökin.

Kun minä olin nuori, kerrottiin lumesta erikoista tarinaa. Sanottiin nimittäin, että lumi on ennen ollut jauhoa. Että jauhotomua oli tuiskunnut ammoin taivaista kuin lunta ikään, lojunut pitkin maita ja mantuja. Jumala oli käskenyt: vain munankuorella sopii ihmisen ammentaa sitä elantonsa lisiksi ja turviksi.

Matti, rehvakka mies, ei kuitenkaan tyytynyt osaansa. Omapa on onneni koetella. Niin meni ja kouri yön salassa parasta nisujauhoa tynnöriin. Kauhoi ja kohta hikimärkänä lapioi. Matti paisui lihavaksi ja myi rahaa vasten minkä ei jaksanut syödä. Seuraavana talvena taivaan valkoinen manna muuttui ihmisten käsissä vedeksi.

Taas ollaan saman ikuisuuskysymyksen äärellä. Joku ahnehtii maallista hyvää, ei välitä kohtuudesta. Vanha kansa pelkäsi nälkää, minä kai synkeyttä. Ovatko lumihiutaleetkin kohta vain paperikoristeita ikkunassa? Kosketti kovin, kun se ilmestyi näkyviin. Viisas tyttö. Kuuntelee ja miettii.


----------------------------------
Tässä teoksessa on tutkittu tieteen ja taiteen - kansatieteen ja sarjakuvataiteen - mahdollisuutta kommunikoida yhdessä. Teksti: Harri Nyman / Piirros ja sarjakuvaluonnos: Sanna Vilmusenaho. Sisältö pohjautuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon tallennettuun talven syntytarinaan.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

KATKERANSULOISTA


Hahtuvainen lumi kirahtelee jalkojen alla. Syksy on viimein kääntynyt talveksi ja kaunis ilma on houkutellut miehen ja pojan sunnuntaikävelylle.
          Veritipla ...ja toinen.
          Hah! eipä sitä muistanutkaan, kireä pakkanen voi tirauttaa veren nenästä.
Kaksikon välillä kehittyy seuraavanlainen ajatuskulku: Talvi kukaties on entisensä, mutta sen oletusarvo on muuttunut. Ei tule hankittua toppahousuja ja on kynnystä kaivaa monot esille. Puheet ilmaston lämpenemisestä vaikuttavat sillä tavoin.

Mies ja nainen ovat jääneet vastikään työttömiksi ja päättävät nyt kuitenkin lähteä hiihtämään. Monoja ei löydy (ja he tietenkin ärtyvät)
          ...vasta kun seuraavana päivänä syvemmältä verkkokellarin pahvilaatikoista. Miestä lannistaa. Nainen sitä vastoin kerää sukset kainaloon ja sonnustautuu ulos. Kun hän palaa, hän harmittelee hiekotushiekkoja, mutta hänen poskilleen on noussut soma hehku. Mies muistaa nähneensä sen Hangon rannoilla huhtikuun tuulessa.

Parin tunnin kuluttua myös mies hankkiutuu ladunvarteen. Hän lähtee päinvastaiseen suuntaan kuin kumppaninsa. Latu on hyvä ja suksi toimii mainiosti. Tasapaino, rytmi, hengitys; fysiikka alkaa rakentua. Poukkoillut mielikin palailee raameihinsa. Mies tuntee iloa, olemassaolonsa vahvistuvan. - Pitkäkosken peltoaukeille! ... ja heittämällä!
         Maisema avautuu. Mies kiihdyttää vastamäkeen ja haukkoo ahnaasti ilmaa
         ...ja, hän tutkii aistejaan, totta - hentoa pakokaasun katkua.
Horisontti aivan tutisee, kun raskaat lentokoneet ponnistelevat ilmaan.

Hän liu'uttelee takaisin vaimeaan metsään. Hakee oikeaa tunnelmaa. Muistaa pitkien hiihtojen itseensä vaipuneen keinunnan, sen, kun hetken kiinnikkeet alkavat höltyä... ... ...
          ...Juri Savvatejev, Vienan Karjala, yli 20 vuotta sitten ...Hiihdätkö? oli vanhempi tutkija kysynyt. Pitäisi, muistaa mies ajatelleensa häpeillen. Elämäntavoissa oli ollut toivomisen varaa... Savvatejev esitteli kallioon hakatun hiihtokohtauksen, tutun kuin itse sivakoidun... hän samaistuu noihin kivikautisiin hiihtäjiin, pohjoisen alkuperäiskansan jälkeläiseksi...
          Latu nousee metsästä ylikulkusillalle. Alla jylisevät Helsinkiä kiertävän kehätien katkeamattomat valovirrat. Hän ajattelee sademetsäintiaaneja.

Hiihtäjä riisuu huurtuneet silmälasit taskuunsa. Kehätie näyttää loimuavan punaisena ja valkoisena. Muutama työntö ja hän on taas metsän sylissä. Ladulla kotiin;
          raiteella huomisiin. Rinnalle nousee tanakkaa staccatoa pistelevä sitkas ukko, hartiat korkealla, leuka painuksissa. - Latu on tolaltaan tuolla edessä, ukko urahtaa. - Ja se on aika hötöä. Että jos tulee suoja, pohja pettää. Anorakkiin pukeutunut tyttö kysyy suuntaa.
          Matkan edistyessä latu tosiaan käy ujoksi, se hakeutuu penkkaan ja katoaa sitten kokonaan. Metsään on raivattu työmaa-alue. Mies eksyy totaalisesti. Luovuttaa. Kävelee.

Heti kotioven takana eteisessä on tyttö kännykkä kädessään. - Me oltiin vähän huolissaan, oltiin just soittamassa. Miehen sydän läikähtää lämpimästi. Suihkuun hän kuulee kun nainen tulee kotiin. Tyttö ja poika kertovat, mies oli eksynyt, mutta kaikki on nyt hyvin. Miestä nolottaa hieman.
          Hän petaa puolelleen ylimääräisen peiton. Ulkona paukkuu pakkanen. Vain tätä vaillako hän oli ollut. Koti on tyyni. Aamulla nainen tuo hänelle kahvin vuoteeseen.


-----------------------------------
Teksti on kirjoitettu Yasunari Kawabatan novellikokoelman Kämmenenkokoisia tarinoita hengessä. Anorakki on alkujaan inuiittien asuste. 

perjantai 15. tammikuuta 2016

WINDSUITFINN


On myöhä, 18 astetta pakkasta. Juoksen 3 km pururataa mieli tyhjänä. Kestää hetken ennen kuin havahdun. Kyllä, metsässä huhuilee joku. – Excuse me! Hidastan. – Do You know english? Pysähdyn. – I need to get to Ida Ahlbergin tie.

Lähdemme palaamaan naisen jalanjälkiä lumiseen metsään. Ratkon saamaani suunnistustehtävää, ja alan herätä lenkin keskeyttäneeseen kohtalon oikkuun. – And where are You from? kangerran kohmeisesti. – India.

Hän on Suomessa neljättä päivää, tullut opiskelemaan Aalto-yliopistoon. Tämä on ensikosketus lumeen ja pakkaseen. Hän on ymmärtänyt bussikuskin ohjeet väärin ja eksynyt matkalla asuntoonsa.

Sillan jälkeen hän ojentaa reppuaan, ei saa pieniä osia auki, ja pyytää lisähanskoja. Annan omani. Hän tuskittelee hilpein elkein, sellaisin, kuin sormet ja varpaat jäässä tuskitellaan. Neuvon pyörittelemään käsivarsia, jotta veri pakkautuisi sormiin. Nainen pyörittää hanakasti.

– But how can You be running out here? on hänen vuoronsa ihmetellä. – I love winter and snow and freezing weather. Kerron, että olen itsekin opiskellut yliopistossa, jopa tutkinut talvea ja sen merkitystä pohjoisessa identiteetissä. Ilmastonmuutos – You know, tiedättehän!

Kuin ihmeenkaupalla tulemme ulkoilualueen poikki suoraan hänen kotiovelleen. Hän kiittelee kovin. Lenkillä minua huvittaa, tuulipukusuomalainen pelasti bollywoodin eksykkään, yliopistoneidon. Ehkäpä talven henget kutsuvat minua jälleen kirjoittamaan, mietiskelen.

-------------------------------------
Tuulipuku on englanniksi shellsuit. Sana windsuitfinn on sattumuksen inspiroima käännösarvaus.