Juhani Aho kirjoitti lastuja. Minä ajattelin yrittää lumihiutaleita. Sitä miten talvikokemukset kirjallistuvat pieniksi tarinoiksi. Nämä ovat talventuntoja kansatieteilijän näppäimistöltä.

Otsikkokuva on arkinen ja arki on kansatieteen tutkimuskenttä. Tämän ikkunan takana raottelin lastenhuoneen verhoja kymmeniä vuosia takaperin - josko maa olisi jo valkoinen.

torstai 26. tammikuuta 2017


TAIVAAN MANNAA

Minulle lumi on ihanin luonnon ihme. Se kohottaa mielen; iloiset talvileikit ja hiljainen helmiäiskauneus. Tänä talvena lumi ja pakkanen ovat kuitenkin antaneet odottaa itseään ja se mitä sanomalehdissä kirjoitetaan hämmentää. Huolestuttaahan se, ilmasto, sanoo naapurin tyttökin.

Kun minä olin nuori, kerrottiin lumesta erikoista tarinaa. Sanottiin nimittäin, että lumi on ennen ollut jauhoa. Että jauhotomua oli tuiskunnut ammoin taivaista kuin lunta ikään, lojunut pitkin maita ja mantuja. Jumala oli käskenyt: vain munankuorella sopii ihmisen ammentaa sitä elantonsa lisiksi ja turviksi.

Matti, rehvakka mies, ei kuitenkaan tyytynyt osaansa. Omapa on onneni koetella. Niin meni ja kouri yön salassa parasta nisujauhoa tynnöriin. Kauhoi ja kohta hikimärkänä lapioi. Matti paisui lihavaksi ja myi rahaa vasten minkä ei jaksanut syödä. Seuraavana talvena taivaan valkoinen manna muuttui ihmisten käsissä vedeksi.

Taas ollaan saman ikuisuuskysymyksen äärellä. Joku ahnehtii maallista hyvää, ei välitä kohtuudesta. Vanha kansa pelkäsi nälkää, minä kai synkeyttä. Ovatko lumihiutaleetkin kohta vain paperikoristeita ikkunassa? Kosketti kovin, kun se ilmestyi näkyviin. Viisas tyttö. Kuuntelee ja miettii.


----------------------------------
Tässä teoksessa on tutkittu tieteen ja taiteen - kansatieteen ja sarjakuvataiteen - mahdollisuutta kommunikoida yhdessä. Teksti: Harri Nyman / Piirros ja sarjakuvaluonnos: Sanna Vilmusenaho. Sisältö pohjautuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon tallennettuun talven syntytarinaan.