Minulle
lumi on ihanin luonnon ihme. Se kohottaa mielen; iloiset talvileikit ja
hiljainen helmiäiskauneus. Tänä talvena lumi ja pakkanen ovat kuitenkin
antaneet odottaa itseään ja se mitä sanomalehdissä kirjoitetaan hämmentää.
Huolestuttaahan se, ilmasto, sanoo naapurin tyttökin.
Kun
minä olin nuori, kerrottiin lumesta erikoista tarinaa. Sanottiin nimittäin,
että lumi on ennen ollut jauhoa. Että jauhotomua oli tuiskunnut ammoin
taivaista kuin lunta ikään, lojunut pitkin maita ja mantuja. Jumala oli käskenyt:
vain munankuorella sopii ihmisen ammentaa sitä elantonsa lisiksi ja turviksi.
Matti,
rehvakka mies, ei kuitenkaan tyytynyt osaansa. Omapa on onneni koetella. Niin
meni ja kouri yön salassa parasta nisujauhoa tynnöriin. Kauhoi ja kohta
hikimärkänä lapioi. Matti paisui lihavaksi ja myi rahaa vasten minkä ei
jaksanut syödä. Seuraavana talvena taivaan valkoinen manna muuttui ihmisten
käsissä vedeksi.
Taas
ollaan saman ikuisuuskysymyksen äärellä. Joku ahnehtii maallista hyvää, ei
välitä kohtuudesta. Vanha kansa pelkäsi nälkää, minä kai synkeyttä. Ovatko
lumihiutaleetkin kohta vain paperikoristeita ikkunassa? Kosketti kovin, kun se
ilmestyi näkyviin. Viisas tyttö. Kuuntelee ja miettii.
----------------------------------
Tässä teoksessa on tutkittu tieteen ja taiteen - kansatieteen ja sarjakuvataiteen - mahdollisuutta kommunikoida yhdessä. Teksti: Harri Nyman / Piirros ja sarjakuvaluonnos: Sanna Vilmusenaho. Sisältö pohjautuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon tallennettuun talven syntytarinaan.
