VILUKISSA
Meillepä tuli kotiin kissase pehmentää
se herkistää
ja just prikulleen tänne Hämeeseen se kissa
jo tuhannen vuotta sitten,
uuninpankolle asetti itten
söi hiiret
siloiselta käteen tuntui
kiilui silmät, kynnet raapui
metsämaan talvi kova,
hanki syvä
eihän taivasal' pärjänt hän
vaan seuraks
inehmoisen onneks
jäihän
rukki kehrää ja kissa
Ja vielä tänänkin
vilukissa
on meinaava kylmän arkaa
ihmisissä
syksyssä harmuassa synkenevässä
täs ja siel tulevassa
kannattelevi meitä kissa,
oloissa noloissa
ihmistä pientä poloista
ihmistä pientä poloista
