KIELLETTYJÄ ASIOITA

Luokkahuone auringonvaloa ja lapsia tulvillaan. Aiheena lumitalvi.

Harri: Kuinka moni teistä on jäänyt pakkasella kielestä kiinni rautaan?

Käsien metsä, tirskuntaa. Opettajakin!

Opettaja: "Se oli sellainen matontamppaus-teline. Kieli tarttui kiinni rautaputkeen. Mun piti repästä se irti. Kauheeta. Putkeen jäi palanen mun kielestä".

Tytöt: "Mulla jäätyi kieli kiinni sellaseen tolppaan. Mä hätäännyin ...ja mä pyörryin. Sain varmaan paniikkikohtauksen." "Ja mä luulin, että se kuoli. Mä juoksin ettimään aikuisia. Lämpimällä vedellä se irtos."

Poika: "Mulla jäi kerran kieli kiinni laskettelusauvaan. Oikeesti! Mun piti laskea se rinne alas sauva kiinni kielessä." Riemu repeää luokassa. Totta se on! kaverit nyökyttelevät innoissaan.

Harri: Sukupolvi toisensa jälkeen, kaikista varoituksista huolimatta, painaa kielensä rautaan kovalla pakkasella. Miksi?

Yksi oppilaista vastaa silmänräpäyksessä: "Kaikkea täytyy kokeilla ainakin kerran".

Tunnelma on energisoitunut ...tilanteessa on voimaannuttavaa nostetta...

           Fenomenologinen mikroilmiö

        Maailman kokemuksen 

        kurahaalaripohjaa

Eläköön lapset!
Viimeinen villiheimo!

Tämä tapahtuma on siksi erityinen, että se tallentuu mieleen ja voidaan kutsua esiin. Se on osa sitä lopulta miljoonasäikeistä sikermää, joka tekee meistä meidät. Maantiede on yksi ihmisten ja yhteisöjen kokemussikermiä - kulttuurista pääomaa, puhekykyä ja narratiivia - muokkaava tekijä.

---------------------------------

Olen tehnyt kymmeniä ja kymmeniä lumitalven leikkikulttuuria ja kokemuspohjaa tarkastelevia oppitunteja neljäs-, viides- ja kuudesluokkalaisten keskuudessa. Jokainen oppitunti on myös pieni tutkimus. Viittausäänestykset ja pienet tarinat suodattuvat osaksi aiheen kulttuuriekologista - lumi, ihmiset, kulttuuri - kokonaistulkintaa. Kielen kiinni jäätymistä koskevat kysymykset inspiroivat lapsia suuresti. Ajatus "Lapset ovat viimeinen villiheimo" on lainaus tunnetulta lasten ja leikkikulttuurin tutkijalta, folkloristi Leea Virtaselta.

ALEKSIS KIVEN HIIHTO 

(reflections)

Hiihdän lähes umpeen satanutta latua. Pitkä kaatuva askel jäykälle polvelle. Sauvan saatto korkein hartein. Vaaksan, parin liuku.

...ja yli uuteen hitaaseen liukuaskeleeseen. Isosti ojentuvin raajoin. Jättiläiselkein. Kapein puikkoin varassa keinahtelevin pysäytyskuvin.

Siih, siih ...suksi sukeltaa hangen sisällä. Vain kärki viiltää pintaa, tekee keula-aallon. Siin silmän kiinnekohdas muinoin soma veistos.

Näin hiihti, ma luulen, Aleksis Kivikin. Sankar' mielin. Mut totta, Totta! Hänenpä ei tarvinnut samaistua talvisodan lumipukuaaveisiin.

Mieli itsens’ Lemminkäiseks. Hirveä Hiiden ajamaan. Tuli suihki suksiloista, savu sauvan nenistä, hop, sä potkaisihe... siintämättömiin

Vaan se hirvi, hiiden on luoma kuvajainen. Tavoitat, lietsot harhaa. Ja siinä syy ahdingon. Uuvut ihmisrukka, hellitä hyvän sään aikaan.

Siih, siih, siih... mi, Oho! Valtava sorkanjälki ...syvä, tuore, terävä... Kuningas! Vaan mis', kaik' hiljast. Metsä kuin pidättää salaisuuttaan.

erkanen ladulta

keidassuolle, lammen jäälle,

harjulaaksoon, yht'äkkiä kaikki

aistit auki, silmät ymmyrkäisinä,

alitajunnast', tai jostain, nousee

sana, pyhä 

Oravan jälkiä, ketun jälkiä. Peuran, lumikon, jäniksen. Ilveksen, oisko! Ansapolkua kai täs avaan. Puhun Tapiolle, anelen Hittavaista.

Rinnallani ujuu muinaisia kulkijoita. Elän ja koen heidän kanssaan. Tunsivatko he hengen ja ruumiin ilon hiihtäessään? Tunteeko hirvi?

Ja miten ujun ma tulevien samoojain mieliin. Suost' ku pilkistää lasikuitusuksi. Se sanoisko, oi kas, edelläkävijä! Löysitte luonnon... 

uudestaan. 

...itsehillinnän, elämänliekin, mikä liekin, parasta       

 

                  

----------------------------------

Kohdassa missä kuvaan astuu Lemminkäinen on lainattu Kalevalan runoa 13. Lemminkäinen tavoittelee sokeasti Hiiden Hirveä - kosintatehtävä -, mutta kaikki menee pieleen. Hirvi mm. on huijausta, lahopuuta. Liikkeelle ahdistettuna se aiheuttaa paljon vahinkoa ja porua. Kääntyisikö turhamainen unelman tavoittelu vahingollisen elämäntapamme kritiikiksi? Hirven ja peuran ajopyynti on ikivanha pyyntikeino, jota harjoitettiin keväthangilla. Yöllä jäätynyt pintalumi kantoi hiihtävän metsästäjän, mutta ei saalista. Eläin väsyi syvässä hangessa ja jäinen lumikuori repi sen jalkoja. Lopulta se luovutti.

        

         Tämä enkeli                                          

                        le 

                     vähti
               y      öll       ä
    h a n g                    e l l a, 
 a a m u                      l l a s e
 n o u s i                     s i i v i l
     l e e n        ja          j a t k
           o i     lent       o a   
             a   n,Oihs    a
                noivatla
         p s e t, s i i n v i i 

 v ä h t i l u m i e n k e l i 

 

                      Tämä enkeli

                                  ilme

                                 styiko  

                  u l u          m           a t k

        a l l a, j a k o                 h t a s e n

      y m p ä r i l lä o        l i k o k o n a i n

          e n e n k e                 l i p a r v i, h

                u i m          ia          p u d

                           o t u k s i a

                        s e l ä l l e e n

                  h u i s k e t t a + s i t

         k a v e r i a u t t a a k ä d e s t ä

     y l ö s, n i i n k i v a e n k e l i k u v a,

          n i i n n ä t t i n ä t t i n ä t t i

 

                             Ja tämä enkeli

                                                 sau
                                     n a s     ta      a l a
                          a s t i l o i k          k a s i, s e p ä
                            k i p r i s      ti,       m u t s i t
                                             k o h t
                                        l ö yl y s s ä
                                 a i v a n i h a n a s t
                                    v a l u j a s u l i

                         Vaan vanhas 

                          enkelis

       

                                   oli     

                                 peljät

                    t ä         vää         p y

              h ä ä, j a                 a a v i s t

       t u s k u o l e m       a n e n n e t t ä

             l a p s e t                j o s k u s

                   s o t         ki        v a t

                               e n k e

                        l i n, e t' e i a

                  i k u i s e t l ö y t ä i s

             s o p i m a t o n t' k a v a h

    d e t t u a k i e l l e t t y ä l e i k k i ä

* et  *  jos  *  *  me  * *  en  *  ke * *  liks  * muu *

 *  tut  * *  tais,  *   tai  * *  sitä * *  va * *  hin *

   * *  gos   * *    tal   *  *  lot   *  *    tais   *  * *

                  Mut tämän

                  enkelin viimein

                          k                            u

                 u u n           hän             s k a

            t e l e e           tekee             l t a a j a

    h i l j a i s u           itsel'              l ö y t ä ä

    u t t a k a t                                 l a p s e n

       s e l e e t ä         leikki          s i s ä l

                  h t i       kumoaa      t ä ä

                       ä        arjen,        n

                            vapauttaa,

                       hän kelluu viel

                     hetken, lähtee ja

          kävelee kotiin hyvillään

                                         Ps

                                                       ja

                                                      täs

                                        v i e l             p o i k

                                a e n k e l i         s i l o n h o u

                                       s u t       ja      l a s 

                                                 tailah

                                             keet   jatä

                                      hänkai     jopäät 

                                 tyyenkeli      runotää

-------------------------------

Lumienkeli on leikin ja leikkimielen häivähdys (printti) hangella. Se on ensimmäisiä leikkejä, jonka lumisilla seuduilla elävä lapsi oppii. Lapsi voi oppia lumienkelileikin jopa ennen kuin oppii puhumaan.

                                         

KATKERANSULOISTA

Hahtuvainen lumi kirahtelee jalkojen alla. Syksy on viimein kääntynyt talveksi ja kaunis ilma on houkutellut miehen ja pojan sunnuntaikävelylle.
          Veritipla ...ja toinen.
          Hah! eipä sitä muistanutkaan, kireä pakkanen voi tirauttaa veren nenästä.
Kaksikon välillä kehittyy seuraavanlainen ajatuskulku: Talvi kukaties on entisensä, mutta sen oletusarvo on muuttunut. Ei tule hankittua toppahousuja ja on kynnystä kaivaa monot esille. Puheet ilmaston lämpenemisestä vaikuttavat sillä tavoin.

Mies ja nainen ovat jääneet vastikään työttömiksi ja päättävät nyt kuitenkin lähteä hiihtämään. Monoja ei löydy (ja he tietenkin ärtyvät)
          ...vasta kun seuraavana päivänä syvemmältä verkkokellarin pahvilaatikoista. Miestä lannistaa. Nainen sitä vastoin kerää sukset kainaloon ja sonnustautuu ulos. Kun hän palaa, hän harmittelee hiekotushiekkoja, mutta hänen poskilleen on noussut soma hehku. Mies muistaa nähneensä sen Hangon rannoilla huhtikuun tuulessa.

Parin tunnin kuluttua myös mies hankkiutuu ladunvarteen. Hän lähtee päinvastaiseen suuntaan kuin kumppaninsa. Latu on hyvä ja suksi toimii mainiosti. Tasapaino, rytmi, hengitys; fysiikka alkaa rakentua. Poukkoillut mielikin palailee raameihinsa. Mies tuntee iloa, olemassaolonsa vahvistuvan. - Pitkäkosken peltoaukeille! ... ja heittämällä!
         Maisema avautuu. Mies kiihdyttää vastamäkeen ja haukkoo ahnaasti ilmaa
         ...ja, hän tutkii aistejaan, totta - hentoa pakokaasun katkua.
Horisontti aivan tutisee, kun raskaat lentokoneet ponnistelevat ilmaan.

Hän liu'uttelee takaisin vaimeaan metsään. Hakee oikeaa tunnelmaa. Muistaa pitkien hiihtojen itseensä vaipuneen keinunnan, sen, kun hetken kiinnikkeet alkavat höltyä... ... ...
          ...Juri Savvatejev, Vienan Karjala, yli 20 vuotta sitten ...Hiihdätkö? oli vanhempi tutkija kysynyt. Pitäisi, muistaa mies ajatelleensa häpeillen. Elämäntavoissa oli ollut toivomisen varaa... Savvatejev esitteli kallioon hakatun hiihtokohtauksen, tutun kuin itse sivakoidun... hän samaistuu noihin kivikautisiin hiihtäjiin, pohjoisen alkuperäiskansan jälkeläiseksi...
          Latu nousee metsästä ylikulkusillalle. Alla jylisevät Helsinkiä kiertävän kehätien katkeamattomat valovirrat. Hän ajattelee sademetsäintiaaneja.

Hiihtäjä riisuu huurtuneet silmälasit taskuunsa. Kehätie näyttää loimuavan punaisena ja valkoisena. Muutama työntö ja hän on taas metsän sylissä. Ladulla kotiin;
          raiteella huomisiin. Rinnalle nousee tanakkaa staccatoa pistelevä sitkas ukko, hartiat korkealla, leuka painuksissa. - Latu on tolaltaan tuolla edessä, ukko urahtaa. - Ja se on aika hötöä. Että jos tulee suoja, pohja pettää. Anorakkiin pukeutunut tyttö kysyy suuntaa.
          Matkan edistyessä latu tosiaan käy ujoksi, se hakeutuu penkkaan ja katoaa sitten kokonaan. Metsään on raivattu työmaa-alue. Mies eksyy totaalisesti. Luovuttaa. Kävelee.

Heti kotioven takana eteisessä on tyttö kännykkä kädessään. - Me oltiin vähän huolissaan, oltiin just soittamassa. Miehen sydän läikähtää lämpimästi. Suihkuun hän kuulee kun nainen tulee kotiin. Tyttö ja poika kertovat, mies oli eksynyt, mutta kaikki on nyt hyvin. Miestä nolottaa hieman.
          Hän petaa puolelleen ylimääräisen peiton. Ulkona paukkuu pakkanen. Vain tätä vaillako hän oli ollut. Koti on tyyni. Aamulla nainen tuo hänelle kahvin vuoteeseen.

-----------------------------------

Teksti on kirjoitettu Yasunari Kawabatan novellikokoelman Kämmenenkokoisia tarinoita hengessä. Anorakki on alkujaan inuiittien asuste.