KIELLETTYJÄ ASIOITA

Luokkahuone auringonvaloa ja lapsia tulvillaan. Aiheena lumitalvi.

Harri: Kuinka moni teistä on jäänyt pakkasella kielestä kiinni rautaan?

Käsien metsä, tirskuntaa. Opettajakin!

Opettaja: "Se oli sellainen matontamppaus-teline. Kieli tarttui kiinni rautaputkeen. Mun piti repästä se irti. Kauheeta. Putkeen jäi palanen mun kielestä".

Tytöt: "Mulla jäätyi kieli kiinni sellaseen tolppaan. Mä hätäännyin ...ja mä pyörryin. Sain varmaan paniikkikohtauksen." "Ja mä luulin, että se kuoli. Mä juoksin ettimään aikuisia. Lämpimällä vedellä se irtos."

Poika: "Mulla jäi kerran kieli kiinni laskettelusauvaan. Oikeesti! Mun piti laskea se rinne alas sauva kiinni kielessä." Riemu repeää luokassa. Totta se on! kaverit nyökyttelevät innoissaan.

Harri: Sukupolvi toisensa jälkeen, kaikista varoituksista huolimatta, painaa kielensä rautaan kovalla pakkasella. Miksi?

Yksi oppilaista vastaa silmänräpäyksessä: "Kaikkea täytyy kokeilla ainakin kerran".

Tunnelma on energisoitunut ...tilanteessa on voimaannuttavaa nostetta...

           Fenomenologinen mikroilmiö

        Maailman kokemuksen 

        kurahaalaripohjaa

Eläköön lapset!
Viimeinen villiheimo!

Tämä tapahtuma on siksi erityinen, että se tallentuu mieleen ja voidaan kutsua esiin. Se on osa sitä lopulta miljoonasäikeistä sikermää, joka tekee meistä meidät. Maantiede on yksi ihmisten ja yhteisöjen kokemussikermiä - kulttuurista pääomaa, puhekykyä ja narratiivia - muokkaava tekijä.

---------------------------------

Olen tehnyt kymmeniä ja kymmeniä lumitalven leikkikulttuuria ja kokemuspohjaa tarkastelevia oppitunteja neljäs-, viides- ja kuudesluokkalaisten keskuudessa. Jokainen oppitunti on myös pieni tutkimus. Viittausäänestykset ja pienet tarinat suodattuvat osaksi aiheen kulttuuriekologista - lumi, ihmiset, kulttuuri - kokonaistulkintaa. Kielen kiinni jäätymistä koskevat kysymykset inspiroivat lapsia suuresti. Ajatus "Lapset ovat viimeinen villiheimo" on lainaus tunnetulta lasten ja leikkikulttuurin tutkijalta, folkloristi Leea Virtaselta.

TAHTIPUIKKO

Pakoon päälle kaatuvaa maailmaa. Kihniöön, hiekkatien päähän. Valokeilat heittyvät rannasta alkavalle jäälle, ja sammuvat.

Astumme hiljaisuuteen. Yössä kiirii matalia vonkaisuja. Jumahtelee. Sointuvasti ja aavemaisesti. Järven jää laulaa, kuin toisilleen huhuilevat valaat.

huhuilevat valaat

Toivoisin että jokainen kuulisi sen joskus. Pakkasessa pingottuvan ja halkeilevan jääkannen. Jalkojen juureen räksähtäen repeytyvän railon. Linnunradan alla.

linnunradan alla 

Aamulla jäälakeus hohtaa ylimaallista valkeutta. Etäämpänä maisemassa näen tumman pisteen. Ympärillään avaruus, yllään taivaan sini. Solitude.

solitude

Mietin tuota meditatiivista asetelmaa. Universumin äärissä pieni ihminen. Tuuli selkänsä takana, keskittyen pieneen pyöreään avantoon. Tunnustellen aliseen maailmaan.

alises' maailmas

Kymmenkunta ahventa, soppakalat, näkyy hän saaneen. Ikiaikaisuus. Voisimme puhella vaikka kuinka muinaisen pilkkijän kanssa. Tuo tuttu ranneliike, tahtipuikkoa niiailee.

ken tahtipuikkoa niiaa

Pyhäniemessä, tuossa sivussa, olen nähnyt kivikauden nuotiopohjasta esille vierähtävän kalan nikaman. Ja tässä selällä, tuulen ajavan lumipyörteitä edelläni, hiihdellyt hopeiseen usvaan.

täky hopea kiiltää

Ihmetellyt jäähän kasvaneita lumikielekkeitä myrskyn jälkeisenä päivänä; karheita kidekukkasia pakkasaamuna; kirjoittanut hankeen viestejä tyhjään yksinäisyyteen.

tyhjäs yksinäisyydes

Selkäpiihin aikojen saatossa iskostunutta kauneusaistia, kodinomaisuuden iki-ideoita. Ajatustyökalu / global warming: pohjoinen pikkutikan poikanen Saharassa. Kuis siinä sitte suu...?

helpottaa mättää

TAVAA: Pi-täi-si, pan-na, suu, säk-ki-ä, myö-ten! Mutta kun nyt siellä säkissä on turhan monta maapalloa. Hölmöläisen hommaa!

on pohjaton

Sidot jääpiikit kenkiin. Tempaiset seinustalta potkukelkan ja polkaiset jäälle metrisiin liukuihin. Kaksi koiraa varjoina vierelläsi, riemuiten, kuonot tuulta halkoen. 

  ikävä

Irti... hoo! Täältä tullaan! Terveh Tulevaisuus!

    ...ja tahtipuikol töitä

      Ilmarisen   *

           Ahdin    *  *

                       ja ihmisen   * *  

               valtakunnas   **

    * **

 vallas   *

                                    * 

------------------------------------------

Kivikautinen esineryhmä - tuura, tuurat - on liitetty jääkalastukseen ja avannon tekemiseen. Pilkkiminen voi olla myös karnevalistinen tapahtuma, vertaa esim. Kihniön näkökulmasta suhteellisen läheinen, Tuurin valtavan kyläkaupan Miljoonapilkki.

 

WINDSUITFINN

On myöhä, 18 astetta pakkasta. Juoksen 3 km pururataa mieli tyhjänä. Kestää hetken ennen kuin havahdun. Kyllä, metsässä huhuilee joku. – Excuse me! Hidastan. – Do You know english? Pysähdyn. – I need to get to Ida Ahlbergin tie.

Lähdemme palaamaan naisen jalanjälkiä lumiseen metsään. Ratkon saamaani suunnistustehtävää, ja alan herätä lenkin keskeyttäneeseen kohtalon oikkuun. – And where are You from? kangerran kohmeisesti. – India.

Hän on Suomessa neljättä päivää, tullut opiskelemaan Aalto-yliopistoon. Tämä on ensikosketus lumeen ja pakkaseen. Hän on ymmärtänyt bussikuskin ohjeet väärin ja eksynyt matkalla asuntoonsa.

Sillan jälkeen hän ojentaa reppuaan, ei saa pieniä osia auki, ja pyytää lisähanskoja. Annan omani. Hän tuskittelee hilpein elkein, sellaisin, kuin sormet ja varpaat jäässä tuskitellaan. Neuvon pyörittelemään käsivarsia, jotta veri pakkautuisi sormiin. Nainen pyörittää hanakasti.

– But how can You be running out here? on hänen vuoronsa ihmetellä. – I love winter and snow and freezing weather. Kerron, että olen itsekin opiskellut yliopistossa, jopa tutkinut talvea ja sen merkitystä pohjoisessa identiteetissä. Ilmastonmuutos – You know, tiedättehän!

Kuin ihmeenkaupalla tulemme ulkoilualueen poikki suoraan hänen kotiovelleen. Hän kiittelee kovin. Lenkillä minua huvittaa, tuulipukusuomalainen pelasti bollywoodin eksykkään, yliopistoneidon. Ehkäpä talven henget kutsuvat minua jälleen kirjoittamaan, mietiskelen.

-------------------------------------
Tuulipuku on englanniksi shellsuit. Sana windsuitfinn on sattumuksen inspiroima käännösarvaus.