KIELLETTYJÄ ASIOITA

Luokkahuone auringonvaloa ja lapsia tulvillaan. Aiheena lumitalvi.

Harri: Kuinka moni teistä on jäänyt pakkasella kielestä kiinni rautaan?

Käsien metsä, tirskuntaa. Opettajakin!

Opettaja: "Se oli sellainen matontamppaus-teline. Kieli tarttui kiinni rautaputkeen. Mun piti repästä se irti. Kauheeta. Putkeen jäi palanen mun kielestä".

Tytöt: "Mulla jäätyi kieli kiinni sellaseen tolppaan. Mä hätäännyin ...ja mä pyörryin. Sain varmaan paniikkikohtauksen." "Ja mä luulin, että se kuoli. Mä juoksin ettimään aikuisia. Lämpimällä vedellä se irtos."

Poika: "Mulla jäi kerran kieli kiinni laskettelusauvaan. Oikeesti! Mun piti laskea se rinne alas sauva kiinni kielessä." Riemu repeää luokassa. Totta se on! kaverit nyökyttelevät innoissaan.

Harri: Sukupolvi toisensa jälkeen, kaikista varoituksista huolimatta, painaa kielensä rautaan kovalla pakkasella. Miksi?

Yksi oppilaista vastaa silmänräpäyksessä: "Kaikkea täytyy kokeilla ainakin kerran".

Tunnelma on energisoitunut ...tilanteessa on voimaannuttavaa nostetta...

           Fenomenologinen mikroilmiö

        Maailman kokemuksen 

        kurahaalaripohjaa

Eläköön lapset!
Viimeinen villiheimo!

Tämä tapahtuma on siksi erityinen, että se tallentuu mieleen ja voidaan kutsua esiin. Se on osa sitä lopulta miljoonasäikeistä sikermää, joka tekee meistä meidät. Maantiede on yksi ihmisten ja yhteisöjen kokemussikermiä - kulttuurista pääomaa, puhekykyä ja narratiivia - muokkaava tekijä.

---------------------------------

Olen tehnyt kymmeniä ja kymmeniä lumitalven leikkikulttuuria ja kokemuspohjaa tarkastelevia oppitunteja neljäs-, viides- ja kuudesluokkalaisten keskuudessa. Jokainen oppitunti on myös pieni tutkimus. Viittausäänestykset ja pienet tarinat suodattuvat osaksi aiheen kulttuuriekologista - lumi, ihmiset, kulttuuri - kokonaistulkintaa. Kielen kiinni jäätymistä koskevat kysymykset inspiroivat lapsia suuresti. Ajatus "Lapset ovat viimeinen villiheimo" on lainaus tunnetulta lasten ja leikkikulttuurin tutkijalta, folkloristi Leea Virtaselta.

 STYX

 

 

-----------------------------

Mavronéri (suom. musta vesi) on joki Kreikassa. Antiikissa se tunnettiin nimellä Styks. Mytologisessa ulottuvuudessa Styks on Manalan pääjoki. Tarun mukaan Aleksanteri Suuri myrkytettiin Styksin vedellä. Kuvarunon puro puolestaan on Luutalammin lasku-uoma Lopella. Keskellä talvea yllättänyt vesikeli näkyi vertauskuvallisena, tummanpuhuvana luonnonilmiönä. Ilmastonmuutoksen seurauksena eteläisen Suomen talvet ovat muuttumassa rikkonaisiksi ja epävakaiksi. Elämme vyöhykkeellä, jossa globaalin lämpenemisen astevaikutus on kaikkein suurin. Ikävimpien skenaarioiden mukaan lumisten päivien määrä Pohjois-Euroopassa vähenee vuosisadan loppuun mennessä jopa kahdella kuukaudella. Styks, tai Mavronéri, on tunnettu myös nimellä Drakonéria, pelottavat vedet.

        

         Tämä enkeli                                          

                        le 

                     vähti
               y      öll       ä
    h a n g                    e l l a, 
 a a m u                      l l a s e
 n o u s i                     s i i v i l
     l e e n        ja          j a t k
           o i     lent       o a   
             a   n,Oihs    a
                noivatla
         p s e t, s i i n v i i 

 v ä h t i l u m i e n k e l i 

 

                      Tämä enkeli

                                  ilme

                                 styiko  

                  u l u          m           a t k

        a l l a, j a k o                 h t a s e n

      y m p ä r i l lä o        l i k o k o n a i n

          e n e n k e                 l i p a r v i, h

                u i m          ia          p u d

                           o t u k s i a

                        s e l ä l l e e n

                  h u i s k e t t a + s i t

         k a v e r i a u t t a a k ä d e s t ä

     y l ö s, n i i n k i v a e n k e l i k u v a,

          n i i n n ä t t i n ä t t i n ä t t i

 

                             Ja tämä enkeli

                                                 sau
                                     n a s     ta      a l a
                          a s t i l o i k          k a s i, s e p ä
                            k i p r i s      ti,       m u t s i t
                                             k o h t
                                        l ö yl y s s ä
                                 a i v a n i h a n a s t
                                    v a l u j a s u l i

                         Vaan vanhas 

                          enkelis

       

                                   oli     

                                 peljät

                    t ä         vää         p y

              h ä ä, j a                 a a v i s t

       t u s k u o l e m       a n e n n e t t ä

             l a p s e t                j o s k u s

                   s o t         ki        v a t

                               e n k e

                        l i n, e t' e i a

                  i k u i s e t l ö y t ä i s

             s o p i m a t o n t' k a v a h

    d e t t u a k i e l l e t t y ä l e i k k i ä

* et  *  jos  *  *  me  * *  en  *  ke * *  liks  * muu *

 *  tut  * *  tais,  *   tai  * *  sitä * *  va * *  hin *

   * *  gos   * *    tal   *  *  lot   *  *    tais   *  * *

                  Mut tämän

                  enkelin viimein

                          k                            u

                 u u n           hän             s k a

            t e l e e           tekee             l t a a j a

    h i l j a i s u           itsel'              l ö y t ä ä

    u t t a k a t                                 l a p s e n

       s e l e e t ä         leikki          s i s ä l

                  h t i       kumoaa      t ä ä

                       ä        arjen,        n

                            vapauttaa,

                       hän kelluu viel

                     hetken, lähtee ja

          kävelee kotiin hyvillään

                                         Ps

                                                       ja

                                                      täs

                                        v i e l             p o i k

                                a e n k e l i         s i l o n h o u

                                       s u t       ja      l a s 

                                                 tailah

                                             keet   jatä

                                      hänkai     jopäät 

                                 tyyenkeli      runotää

-------------------------------

Lumienkeli on leikin ja leikkimielen häivähdys (printti) hangella. Se on ensimmäisiä leikkejä, jonka lumisilla seuduilla elävä lapsi oppii. Lapsi voi oppia lumienkelileikin jopa ennen kuin oppii puhumaan.

                                         

TAHTIPUIKKO

Pakoon päälle kaatuvaa maailmaa. Kihniöön, hiekkatien päähän. Valokeilat heittyvät rannasta alkavalle jäälle, ja sammuvat.

Astumme hiljaisuuteen. Yössä kiirii matalia vonkaisuja. Jumahtelee. Sointuvasti ja aavemaisesti. Järven jää laulaa, kuin toisilleen huhuilevat valaat.

huhuilevat valaat

Toivoisin että jokainen kuulisi sen joskus. Pakkasessa pingottuvan ja halkeilevan jääkannen. Jalkojen juureen räksähtäen repeytyvän railon. Linnunradan alla.

linnunradan alla 

Aamulla jäälakeus hohtaa ylimaallista valkeutta. Etäämpänä maisemassa näen tumman pisteen. Ympärillään avaruus, yllään taivaan sini. Solitude.

solitude

Mietin tuota meditatiivista asetelmaa. Universumin äärissä pieni ihminen. Tuuli selkänsä takana, keskittyen pieneen pyöreään avantoon. Tunnustellen aliseen maailmaan.

alises' maailmas

Kymmenkunta ahventa, soppakalat, näkyy hän saaneen. Ikiaikaisuus. Voisimme puhella vaikka kuinka muinaisen pilkkijän kanssa. Tuo tuttu ranneliike, tahtipuikkoa niiailee.

ken tahtipuikkoa niiaa

Pyhäniemessä, tuossa sivussa, olen nähnyt kivikauden nuotiopohjasta esille vierähtävän kalan nikaman. Ja tässä selällä, tuulen ajavan lumipyörteitä edelläni, hiihdellyt hopeiseen usvaan.

täky hopea kiiltää

Ihmetellyt jäähän kasvaneita lumikielekkeitä myrskyn jälkeisenä päivänä; karheita kidekukkasia pakkasaamuna; kirjoittanut hankeen viestejä tyhjään yksinäisyyteen.

tyhjäs yksinäisyydes

Selkäpiihin aikojen saatossa iskostunutta kauneusaistia, kodinomaisuuden iki-ideoita. Ajatustyökalu / global warming: pohjoinen pikkutikan poikanen Saharassa. Kuis siinä sitte suu...?

helpottaa mättää

TAVAA: Pi-täi-si, pan-na, suu, säk-ki-ä, myö-ten! Mutta kun nyt siellä säkissä on turhan monta maapalloa. Hölmöläisen hommaa!

on pohjaton

Sidot jääpiikit kenkiin. Tempaiset seinustalta potkukelkan ja polkaiset jäälle metrisiin liukuihin. Kaksi koiraa varjoina vierelläsi, riemuiten, kuonot tuulta halkoen. 

  ikävä

Irti... hoo! Täältä tullaan! Terveh Tulevaisuus!

    ...ja tahtipuikol töitä

      Ilmarisen   *

           Ahdin    *  *

                       ja ihmisen   * *  

               valtakunnas   **

    * **

 vallas   *

                                    * 

------------------------------------------

Kivikautinen esineryhmä - tuura, tuurat - on liitetty jääkalastukseen ja avannon tekemiseen. Pilkkiminen voi olla myös karnevalistinen tapahtuma, vertaa esim. Kihniön näkökulmasta suhteellisen läheinen, Tuurin valtavan kyläkaupan Miljoonapilkki.

 

LUMINARIAS DE LA VIDA* 

prologi 
Elin lapsuuteni suuren epookin jälkikimmellyksessä. Pystyn yhä laskemaan nimeltä 26 pihoillamme elänyttä nuorta ja lasta. Emme enää kuuluneet ns. suuriin ikäluokkiin, mutta leikkikulttuuri viipyi heidän jäljiltään aallon harjalla. Me, lapsilauma, yhteistoiminnallinen ryhmäolio. Tamppaustelineellä. Hiekkiksellä. Kertsissä. Keinuilla. Lenkkisaunassa. Neppisskaboissa, pihalätkässä, persiksessä, kirkkiksessä, sadettimen sateenkaarissa. 

Märkä piha, mustaa safiiria, tuimina aamuina hopeaa

          Ulko-oven pehmeä slks. Silloin siihen havahtuu, lähestyvä talvi tuntuu sisäänhengityksessä. Ruohikko on kohmeessa, sanani on krohea. Liitsaantuvien mustuvien lehtien kosteus kiteytyy reunoilla glitteriksi. 

Hiljainen lumi tulee, se huokuu kosteaa usvaa

          Lumipallo näyttää rullatulta patjalta. Se painaa, sitä halaa syliin, kampeaa polvien varaan. Ukon ympärille jää vihreitä rantuja. Märät lapaset, lumikokkareiset, ammeen pohjalla. Pehmeä olo.

Vallit kasvavat vuoristoiksi, puohde pakkautuu lumiparketiksi 

          Mailojen kapoisiksi kuluneet lavat välähtelevät kirurgisina instrumentteina. Mihailov, Harlaamov, Petrov hyökkäävät ikuisesti. Sileäpohjaiset töppöset luiskahtavat vaistotorjuntoihin. 

Oravan radan alle putoaa valolumihuntu, hyväilee lämmön läikky

          Jääpolanteisen kraatterin pohjalla näkyy suuaukot kolmeen hämärään kammioon. Isä laskee minut kraatterin pohjalle. Mummi on laittanut mehua ja viipaleet pitkoa. Isän kanssa kielletyn lumilinnan autiudessa.

Viimeinen kouraisu, vimmainen takatalvi kinostaa kulmien taa

          Vihreät, mustat, punaiset kierrekorkit uida pupeltavat sulamispuroissa. Talven viimeinen leikki. Betonikourujen vieret tallaantuvat mutapoluiksi. Puro purkautuu nurmimättäälle, elegantteja loppuliukuja.

Huhtikuussa katupöly, ruskeita jääkansia riks räks

epilogi
Kuulin viime viikolla että luminaria on espanjaksi kynttilälyhty. Lumi ja valo rinnastuvat mielessäni, lapsuusmuistot ovat nyt kuin tuikkuja (luminarias de la vida). Mutta elänkö leikin kultakauden ohella myös toisen epookin reunaa? Kuluva talvi saattaa olla kaunein koskaan kokemani, ylitsevuotava, pittoreski. Koitan tallentaa sen sisimpääni. Lumen on kuitenkin ennustettu ehtyvän. Siis muistoksiko vain, jälkimmellystä. Ei, se ei käy!

--------------------------------------------
*Luminaari on vetämänä opetushankeen nimi. Luminaarissa puntaroimme lumitalvea kahdesta näkökulmasta, toisessa vaakakupissa sen ilot ja kauneus, toisessa ilmastonmuutos ja kestävä kehitys.