YOU COULD DIE

so happy for the small amount of snow

so happy for the wonder of the flake

is it time to die

giving it up while flowers die, decay
in the end the sleep will win your mind

is it time to die

give up, ease up, willpowers got so tired
put aside your guns, there's no sense to fight

is it time to die

oh how silent, still it is, let go, hibernate
hearts beating slow, dreaming under snow 

       now blanket gently falls on wounds
       and spring in time...
        
           (sleepily, ritard.)

            ...w i l l  a w a k e  t  h  e   h   o   p   e

-------------------------------------

Hibernation in finnish is talviuni (winter-sleep).

ALEKSIS KIVEN HIIHTO 

(reflections)

Hiihdän lähes umpeen satanutta latua. Pitkä kaatuva askel jäykälle polvelle. Sauvan saatto korkein hartein. Vaaksan, parin liuku.

...ja yli uuteen hitaaseen liukuaskeleeseen. Isosti ojentuvin raajoin. Jättiläiselkein. Kapein puikkoin varassa keinahtelevin pysäytyskuvin.

Siih, siih ...suksi sukeltaa hangen sisällä. Vain kärki viiltää pintaa, tekee keula-aallon. Siin silmän kiinnekohdas muinoin soma veistos.

Näin hiihti, ma luulen, Aleksis Kivikin. Sankar' mielin. Mut totta, Totta! Hänenpä ei tarvinnut samaistua talvisodan lumipukuaaveisiin.

Mieli itsens’ Lemminkäiseks. Hirveä Hiiden ajamaan. Tuli suihki suksiloista, savu sauvan nenistä, hop, sä potkaisihe... siintämättömiin

Vaan se hirvi, hiiden on luoma kuvajainen. Tavoitat, lietsot harhaa. Ja siinä syy ahdingon. Uuvut ihmisrukka, hellitä hyvän sään aikaan.

Siih, siih, siih... mi, Oho! Valtava sorkanjälki ...syvä, tuore, terävä... Kuningas! Vaan mis', kaik' hiljast. Metsä kuin pidättää salaisuuttaan.

erkanen ladulta

keidassuolle, lammen jäälle,

harjulaaksoon, yht'äkkiä kaikki

aistit auki, silmät ymmyrkäisinä,

alitajunnast', tai jostain, nousee

sana, pyhä 

Oravan jälkiä, ketun jälkiä. Peuran, lumikon, jäniksen. Ilveksen, oisko! Ansapolkua kai täs avaan. Puhun Tapiolle, anelen Hittavaista.

Rinnallani ujuu muinaisia kulkijoita. Elän ja koen heidän kanssaan. Tunsivatko he hengen ja ruumiin ilon hiihtäessään? Tunteeko hirvi?

Ja miten ujun ma tulevien samoojain mieliin. Suost' ku pilkistää lasikuitusuksi. Se sanoisko, oi kas, edelläkävijä! Löysitte luonnon... 

uudestaan. 

...itsehillinnän, elämänliekin, mikä liekin, parasta       

 

                  

----------------------------------

Kohdassa missä kuvaan astuu Lemminkäinen on lainattu Kalevalan runoa 13. Lemminkäinen tavoittelee sokeasti Hiiden Hirveä - kosintatehtävä -, mutta kaikki menee pieleen. Hirvi mm. on huijausta, lahopuuta. Liikkeelle ahdistettuna se aiheuttaa paljon vahinkoa ja porua. Kääntyisikö turhamainen unelman tavoittelu vahingollisen elämäntapamme kritiikiksi? Hirven ja peuran ajopyynti on ikivanha pyyntikeino, jota harjoitettiin keväthangilla. Yöllä jäätynyt pintalumi kantoi hiihtävän metsästäjän, mutta ei saalista. Eläin väsyi syvässä hangessa ja jäinen lumikuori repi sen jalkoja. Lopulta se luovutti.

 STYX

 

 

-----------------------------

Mavronéri (suom. musta vesi) on joki Kreikassa. Antiikissa se tunnettiin nimellä Styks. Mytologisessa ulottuvuudessa Styks on Manalan pääjoki. Tarun mukaan Aleksanteri Suuri myrkytettiin Styksin vedellä. Kuvarunon puro puolestaan on Luutalammin lasku-uoma Lopella. Keskellä talvea yllättänyt vesikeli näkyi vertauskuvallisena, tummanpuhuvana luonnonilmiönä. Ilmastonmuutoksen seurauksena eteläisen Suomen talvet ovat muuttumassa rikkonaisiksi ja epävakaiksi. Elämme vyöhykkeellä, jossa globaalin lämpenemisen astevaikutus on kaikkein suurin. Ikävimpien skenaarioiden mukaan lumisten päivien määrä Pohjois-Euroopassa vähenee vuosisadan loppuun mennessä jopa kahdella kuukaudella. Styks, tai Mavronéri, on tunnettu myös nimellä Drakonéria, pelottavat vedet.

TAHTIPUIKKO

Pakoon päälle kaatuvaa maailmaa. Kihniöön, hiekkatien päähän. Valokeilat heittyvät rannasta alkavalle jäälle, ja sammuvat.

Astumme hiljaisuuteen. Yössä kiirii matalia vonkaisuja. Jumahtelee. Sointuvasti ja aavemaisesti. Järven jää laulaa, kuin toisilleen huhuilevat valaat.

huhuilevat valaat

Toivoisin että jokainen kuulisi sen joskus. Pakkasessa pingottuvan ja halkeilevan jääkannen. Jalkojen juureen räksähtäen repeytyvän railon. Linnunradan alla.

linnunradan alla 

Aamulla jäälakeus hohtaa ylimaallista valkeutta. Etäämpänä maisemassa näen tumman pisteen. Ympärillään avaruus, yllään taivaan sini. Solitude.

solitude

Mietin tuota meditatiivista asetelmaa. Universumin äärissä pieni ihminen. Tuuli selkänsä takana, keskittyen pieneen pyöreään avantoon. Tunnustellen aliseen maailmaan.

alises' maailmas

Kymmenkunta ahventa, soppakalat, näkyy hän saaneen. Ikiaikaisuus. Voisimme puhella vaikka kuinka muinaisen pilkkijän kanssa. Tuo tuttu ranneliike, tahtipuikkoa niiailee.

ken tahtipuikkoa niiaa

Pyhäniemessä, tuossa sivussa, olen nähnyt kivikauden nuotiopohjasta esille vierähtävän kalan nikaman. Ja tässä selällä, tuulen ajavan lumipyörteitä edelläni, hiihdellyt hopeiseen usvaan.

täky hopea kiiltää

Ihmetellyt jäähän kasvaneita lumikielekkeitä myrskyn jälkeisenä päivänä; karheita kidekukkasia pakkasaamuna; kirjoittanut hankeen viestejä tyhjään yksinäisyyteen.

tyhjäs yksinäisyydes

Selkäpiihin aikojen saatossa iskostunutta kauneusaistia, kodinomaisuuden iki-ideoita. Ajatustyökalu / global warming: pohjoinen pikkutikan poikanen Saharassa. Kuis siinä sitte suu...?

helpottaa mättää

TAVAA: Pi-täi-si, pan-na, suu, säk-ki-ä, myö-ten! Mutta kun nyt siellä säkissä on turhan monta maapalloa. Hölmöläisen hommaa!

on pohjaton

Sidot jääpiikit kenkiin. Tempaiset seinustalta potkukelkan ja polkaiset jäälle metrisiin liukuihin. Kaksi koiraa varjoina vierelläsi, riemuiten, kuonot tuulta halkoen. 

  ikävä

Irti... hoo! Täältä tullaan! Terveh Tulevaisuus!

    ...ja tahtipuikol töitä

      Ilmarisen   *

           Ahdin    *  *

                       ja ihmisen   * *  

               valtakunnas   **

    * **

 vallas   *

                                    * 

------------------------------------------

Kivikautinen esineryhmä - tuura, tuurat - on liitetty jääkalastukseen ja avannon tekemiseen. Pilkkiminen voi olla myös karnevalistinen tapahtuma, vertaa esim. Kihniön näkökulmasta suhteellisen läheinen, Tuurin valtavan kyläkaupan Miljoonapilkki.

 

TAIVAAN TYYNY

Ensilumen pyörteillessä,
hyräilen Lennonia, huomaan

Imagine:

tyynysota,
kun taivaan tyyny hajoaa

Miljardit untuvat phuh leijumaan
        ...soo soo! alhaal pian siis vaimenee
        ...siel pehmenee
Nietospeittoon kulmikkuus
        ...verhouu
        ...muodon sulavuus
Aistit, naks ja niks, pakkasrekisteriin päivittää
        ...kas, nyt narskuu
        ...raikastuu hengitys, karaistuu
Hermione...
        ...valois!
        ...ja kaamos kumoutuu

rauha

mm-m-mmmm...
Imagine all the people,
You may say I'm a dreamer,
If we all could live as one  
        ...for to-day-ay je-e-eee



and the magic will survive

‐---------------------------------

Lausutaan leikittelevästi ja keskustelevasti Kukunorin ja Kalaharin (Lauri Viita) tyyliin. Ensilumi satoi Riihimäellä sunnuntai-iltana 20. marraskuuta. Se tuntuu lumoukselta. Tavoitamme taian - kuten tavallista, ja voimme sitä tutkiakin - vaan emme taikuria. Oi jää! lumi, ensilumi. Jumalten ihana leikki.

LUMINARIAS DE LA VIDA* 

prologi 
Elin lapsuuteni suuren epookin jälkikimmellyksessä. Pystyn yhä laskemaan nimeltä 26 pihoillamme elänyttä nuorta ja lasta. Emme enää kuuluneet ns. suuriin ikäluokkiin, mutta leikkikulttuuri viipyi heidän jäljiltään aallon harjalla. Me, lapsilauma, yhteistoiminnallinen ryhmäolio. Tamppaustelineellä. Hiekkiksellä. Kertsissä. Keinuilla. Lenkkisaunassa. Neppisskaboissa, pihalätkässä, persiksessä, kirkkiksessä, sadettimen sateenkaarissa. 

Märkä piha, mustaa safiiria, tuimina aamuina hopeaa

          Ulko-oven pehmeä slks. Silloin siihen havahtuu, lähestyvä talvi tuntuu sisäänhengityksessä. Ruohikko on kohmeessa, sanani on krohea. Liitsaantuvien mustuvien lehtien kosteus kiteytyy reunoilla glitteriksi. 

Hiljainen lumi tulee, se huokuu kosteaa usvaa

          Lumipallo näyttää rullatulta patjalta. Se painaa, sitä halaa syliin, kampeaa polvien varaan. Ukon ympärille jää vihreitä rantuja. Märät lapaset, lumikokkareiset, ammeen pohjalla. Pehmeä olo.

Vallit kasvavat vuoristoiksi, puohde pakkautuu lumiparketiksi 

          Mailojen kapoisiksi kuluneet lavat välähtelevät kirurgisina instrumentteina. Mihailov, Harlaamov, Petrov hyökkäävät ikuisesti. Sileäpohjaiset töppöset luiskahtavat vaistotorjuntoihin. 

Oravan radan alle putoaa valolumihuntu, hyväilee lämmön läikky

          Jääpolanteisen kraatterin pohjalla näkyy suuaukot kolmeen hämärään kammioon. Isä laskee minut kraatterin pohjalle. Mummi on laittanut mehua ja viipaleet pitkoa. Isän kanssa kielletyn lumilinnan autiudessa.

Viimeinen kouraisu, vimmainen takatalvi kinostaa kulmien taa

          Vihreät, mustat, punaiset kierrekorkit uida pupeltavat sulamispuroissa. Talven viimeinen leikki. Betonikourujen vieret tallaantuvat mutapoluiksi. Puro purkautuu nurmimättäälle, elegantteja loppuliukuja.

Huhtikuussa katupöly, ruskeita jääkansia riks räks

epilogi
Kuulin viime viikolla että luminaria on espanjaksi kynttilälyhty. Lumi ja valo rinnastuvat mielessäni, lapsuusmuistot ovat nyt kuin tuikkuja (luminarias de la vida). Mutta elänkö leikin kultakauden ohella myös toisen epookin reunaa? Kuluva talvi saattaa olla kaunein koskaan kokemani, ylitsevuotava, pittoreski. Koitan tallentaa sen sisimpääni. Lumen on kuitenkin ennustettu ehtyvän. Siis muistoksiko vain, jälkimmellystä. Ei, se ei käy!

--------------------------------------------
*Luminaari on vetämänä opetushankeen nimi. Luminaarissa puntaroimme lumitalvea kahdesta näkökulmasta, toisessa vaakakupissa sen ilot ja kauneus, toisessa ilmastonmuutos ja kestävä kehitys. 

KATKERANSULOISTA

Hahtuvainen lumi kirahtelee jalkojen alla. Syksy on viimein kääntynyt talveksi ja kaunis ilma on houkutellut miehen ja pojan sunnuntaikävelylle.
          Veritipla ...ja toinen.
          Hah! eipä sitä muistanutkaan, kireä pakkanen voi tirauttaa veren nenästä.
Kaksikon välillä kehittyy seuraavanlainen ajatuskulku: Talvi kukaties on entisensä, mutta sen oletusarvo on muuttunut. Ei tule hankittua toppahousuja ja on kynnystä kaivaa monot esille. Puheet ilmaston lämpenemisestä vaikuttavat sillä tavoin.

Mies ja nainen ovat jääneet vastikään työttömiksi ja päättävät nyt kuitenkin lähteä hiihtämään. Monoja ei löydy (ja he tietenkin ärtyvät)
          ...vasta kun seuraavana päivänä syvemmältä verkkokellarin pahvilaatikoista. Miestä lannistaa. Nainen sitä vastoin kerää sukset kainaloon ja sonnustautuu ulos. Kun hän palaa, hän harmittelee hiekotushiekkoja, mutta hänen poskilleen on noussut soma hehku. Mies muistaa nähneensä sen Hangon rannoilla huhtikuun tuulessa.

Parin tunnin kuluttua myös mies hankkiutuu ladunvarteen. Hän lähtee päinvastaiseen suuntaan kuin kumppaninsa. Latu on hyvä ja suksi toimii mainiosti. Tasapaino, rytmi, hengitys; fysiikka alkaa rakentua. Poukkoillut mielikin palailee raameihinsa. Mies tuntee iloa, olemassaolonsa vahvistuvan. - Pitkäkosken peltoaukeille! ... ja heittämällä!
         Maisema avautuu. Mies kiihdyttää vastamäkeen ja haukkoo ahnaasti ilmaa
         ...ja, hän tutkii aistejaan, totta - hentoa pakokaasun katkua.
Horisontti aivan tutisee, kun raskaat lentokoneet ponnistelevat ilmaan.

Hän liu'uttelee takaisin vaimeaan metsään. Hakee oikeaa tunnelmaa. Muistaa pitkien hiihtojen itseensä vaipuneen keinunnan, sen, kun hetken kiinnikkeet alkavat höltyä... ... ...
          ...Juri Savvatejev, Vienan Karjala, yli 20 vuotta sitten ...Hiihdätkö? oli vanhempi tutkija kysynyt. Pitäisi, muistaa mies ajatelleensa häpeillen. Elämäntavoissa oli ollut toivomisen varaa... Savvatejev esitteli kallioon hakatun hiihtokohtauksen, tutun kuin itse sivakoidun... hän samaistuu noihin kivikautisiin hiihtäjiin, pohjoisen alkuperäiskansan jälkeläiseksi...
          Latu nousee metsästä ylikulkusillalle. Alla jylisevät Helsinkiä kiertävän kehätien katkeamattomat valovirrat. Hän ajattelee sademetsäintiaaneja.

Hiihtäjä riisuu huurtuneet silmälasit taskuunsa. Kehätie näyttää loimuavan punaisena ja valkoisena. Muutama työntö ja hän on taas metsän sylissä. Ladulla kotiin;
          raiteella huomisiin. Rinnalle nousee tanakkaa staccatoa pistelevä sitkas ukko, hartiat korkealla, leuka painuksissa. - Latu on tolaltaan tuolla edessä, ukko urahtaa. - Ja se on aika hötöä. Että jos tulee suoja, pohja pettää. Anorakkiin pukeutunut tyttö kysyy suuntaa.
          Matkan edistyessä latu tosiaan käy ujoksi, se hakeutuu penkkaan ja katoaa sitten kokonaan. Metsään on raivattu työmaa-alue. Mies eksyy totaalisesti. Luovuttaa. Kävelee.

Heti kotioven takana eteisessä on tyttö kännykkä kädessään. - Me oltiin vähän huolissaan, oltiin just soittamassa. Miehen sydän läikähtää lämpimästi. Suihkuun hän kuulee kun nainen tulee kotiin. Tyttö ja poika kertovat, mies oli eksynyt, mutta kaikki on nyt hyvin. Miestä nolottaa hieman.
          Hän petaa puolelleen ylimääräisen peiton. Ulkona paukkuu pakkanen. Vain tätä vaillako hän oli ollut. Koti on tyyni. Aamulla nainen tuo hänelle kahvin vuoteeseen.

-----------------------------------

Teksti on kirjoitettu Yasunari Kawabatan novellikokoelman Kämmenenkokoisia tarinoita hengessä. Anorakki on alkujaan inuiittien asuste.